Koronaviruksen leviämisen ehkäiseminen

Teemme voitavamme koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ja varmistaaksemme henkilökuntamme työturvallisuuden. Ilmoitathan meille työpyynnön yhteydessä, jos työpyynnön suorittamisessa on tarpeen ottaa huomioon erityistoimenpiteitä, kuten esimerkiksi henkilökuntamme suojautuminen, tiettyjen tilojen välttäminen tai riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden kontaktoinnin välttäminen. Tieto auttaa meitä suojelemaan omaa henkilökuntaamme mahdolliselta altistumiselta, jos tiloihin on tarpeen tulla kiireellisiä huoltotöitä tekemään, eikä huoltotyötä voida siirtää toiseen [...]

Koronaviruksen leviämisen ehkäiseminen2020-03-20T09:02:01+02:00

Uusi toimisto Välikadulla

Olemme vahvistaneet paikallista palvelua ja avanneet toimiston aivan Nokian keskustaan osoitteeseen Välikatu 21. Toimisto on avoinna arkipäivisin ja palvelee huollon ja siivouksen asioissa. Tule poikkeamaan toimistolla ja pyydä vaikka tarjous monipuolista palveluistamme.

Uusi toimisto Välikadulla2020-02-12T15:39:32+02:00

Vihertyöt

Työlleen omistautuvan henkilökuntamme jäljiltä pihat, puistot ja viheralueet ovat ilo silmälle. Ne ovat paitsi viihtyisiä myös toimivia ja helppohoitoisia. Osaamisalueisiimme kuuluvat niin piharakenteet, aidat ja leikkialueet kuin pihakiveykset, laatoitukset ja muut kivityöt. Lisäksi huolehdimme istutustöistä sekä nurmialueiden rakentamisesta ja kunnostuksesta.

Vihertyöt2018-02-21T10:01:51+02:00

Meillä on nyt uudet verkkosivut, tervetuloa tutustumaan!

Nokian Kiinteistöhuollon verkkosivut ovat uudistuneet. Uusi sivusto sai entistä raikkaamman ja selkeämmän visuaalisen ilmeen sekä myös joitakin teknisiä uudistuksia. Selkeämpi visuaalinen ilme vastaa paremmin myös eri selainkokoja käyttävien asiakkaidemme tarpeisiin. Mobiililaitteiden kasvanut käyttö tiedonhaussa edellyttää sivulta helppoa käytettävyyttä ja sitä, että etsittävä tieto voidaan löytää nopeasti. Verkkosivujen päivittämisestä ja toteutuksesta vastasi Mainostoimisto Ajaton Idea. Mitä [...]

Meillä on nyt uudet verkkosivut, tervetuloa tutustumaan!2017-06-05T11:41:20+03:00

Kiinteistön laadunvalvonta – pitkäjänteistä huolenpitoa

Mitä kiinteistön pitkäaikainen huolenpito ja laadunvalvonta tarkoittavat Nokian Kiinteistöhuollossa? Asuinympäristöä huollettaessa työn laatu ja sen tarkkailu nousevat erityiseen avainasemaan. Sen vuoksi kaikissa huoltamissamme kiinteistöissä suoritetaankin jatkuvaa laadunvalvontaa, jonka myötä voidaan taata kiinteistön viihtyisyys, turvallisuus ja toimivuus. Pitkällä tähtäimellä laadunvalvonta on myös keino auttaa asukkaita säilyttämään kotinsa ja koko kiinteistön arvo. Miten laadunvalvonta näkyy asiakkaidemme taloyhtiöissä [...]

Kiinteistön laadunvalvonta – pitkäjänteistä huolenpitoa2017-06-05T13:11:53+03:00

Viherpalveluiden rooli kesäpihan kunnostamisessa

Aurinkoiset päivät lisääntyvät, ja luonto on puhkeamassa täyteen loistoonsa. Ulkona liikkujien huomio kiinnittyy eloon heräävän luonnon kauneuteen. Lisääntyvä lämpö sekä kaunis, hyvin suunniteltu ja hoidettu piha-alue kutsuvat myös taloyhtiöiden asukkaita viettämään aikaa enenevissä määrin sisätilojen ulkopuolella - kenties naapuriinkin saattaa törmätä hiukan useammin! Kesän edetessä huomio kiinnittyy kiinteistön ympäristöön täysin eri tavoin. Hyvin hoidetut piha-alueet [...]

Viherpalveluiden rooli kesäpihan kunnostamisessa2017-08-16T14:01:27+03:00
Go to Top